Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Kuivuus teetättää viljelijöillä ylimääräistä työtä

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 12.7.2018

Alkukesän kuivuus vaikuttaa satonäkymiin alue- ja tilakohtaisesti. Alkukesän kuivuus on lisännyt työmäärää myös sulkavalaisella Varosen Puutarhalla.
– Kuivuuden takia olemme joutuneet käyttämään keinokastelua sadettamalla. Olemme pumpanneet viljelyksille vettä järvestä, kertoo viljelijä Kalle Varonen.

Viime aikojen sateet ovat korjanneet tilanteen. Vihanneksia on voinut istuttaa kaikille peltolohkoille. Vihannesten kasvatukseen puutarhalla on käytössä 30 hehtaarin peltoala, jolla viljellään kukka-, kerä-, suippo- ja kiinankaalia sekä jäävuorisalaattia. Lisäksi 12 hehtaarin peltoalalla kasvatetaan hevosille heinää.
– Kuivuus on ainoastaan hidastanut kasvua ja lisännyt työmääräämme, mutta sadon menetyksiä ei ole tullut, summaa Varonen.

Marjanviljeiljä Mikko Ruottinen Kulmalan tilalta kertoo, että kuivuus on vaikuttanut myös mansikkasatoon.
– Kuivuus vaikutti erityisesti mansikoiden kukintaan kesäkuun vaihteessa. Joka paikassa on kasteltu, mutta, siitä huolimatta mansikoiden koko jää pieneksi. Rajut sateet ovat puolestaan aiheuttaneet marjojen pehmenemistä, hän toteaa.

Mansikkakausi alkoi juhannuksen jälkeisen viikon puolivälissä.
– Aika vähissä ovat jo. Kaksi viikkoa on myyty ja sato alkaa olla jo loppupuolella.

Lue koko juttu viikon 28 Sulkava-lehdestä!

Avainsanatkulmalan tila mansikkasato Varosen Puutarha vihannessato
Facebook
Edellinen julkaisu

Kirkkoveneretki on Atominmurskaajien kesän huippuhetkiä

Seuraava julkaisu

Leena Harjulan taidenäyttely esillä Sulkavan kirjastossa

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Suuri puuvarkaus Sulkavalla
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Suursoudut ylsi päätavoitteeseensa
  • Kyyn puremat yleisiä Sulkavalla
  • Ensimmäinen nainen ylittää 50. soutukerran rajapyykin heinäkuussa
  • Alle puolet Sulkavan yksityisteistä on hyvässä kunnossa
  • Sulkavalla paikoitellen jopa runsaasti sinilevää
  • Lukuisia sähkökatkoja Ulla-myrskyn vuoksi
  • Uusi yritys pihapuiden kaatoon
  • Perinnetaidot herättivät runsaasti kiinnostusta
58
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Suursoudut käynnistyivät näytöslajeilla ja ikärajattomilla konserteilla – Katso kuvat! 10.7.2025
  • Varala avasi Sulkavan Suursoudut 10.7.2025
  • Olympiamitalistit soutavat Suursouduissa 10.7.2025
  • Suursoudut syntyi pikkupojan unelmasta 10.7.2025
  • Kalankasvatus kukoistaa Sulkavalla 9.7.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös