– Ostin torilta tomaatteja. Osa niistä oli mätiä ja tiputtelin niitä kukkapenkkiin. Tomaattien siemenet itivät ja niistä kasvoi hyviä tomaatteja. Mutta pikku apinat halusivat myös tomaattiapajille ja niitä sai hätistellä pois, kertoo Liisa Leinonen.
Tomaattien lisäksi hänen kasvimaallaan Etiopiassa kasvoi perunaa, porkkanaa, punajuurta, papuja ja salaattia. Siis melko kotoisia kasviksia suomalaisittainkin. Erona kotimaiseen kasvimaan pitoon siellä oli kuitenkin se, ettei kasvimaata tarvinnut hoitaa itse. Pihapoika teki sen Liisan puolesta. Maassa oli sellainen tapa.
– Halusivat tehdä töitä ulkomaalaisille. Saivat parempaa palkkaa ja muitakin etuja.
Ei kasvimaan pito toki Liisalle itselleenkään vastenmielistä ole.
– Olen kotoisin maanviljelijäperheestä Juuasta, Pohjois-Karjalasta. Kansakouluiässä 4H-kerhossa tuli kasvimaan pito tutuksi. Myös äiti opetti, Liisa toteaa muistellen, kuinka rivien piti olla aina suorassa.
Kasvimaan pito ei kuitenkaan jokaisessa elämänvaiheessa ole ollut mahdollista. Juuasta Liisa muutti Helsinkiin, jossa kävi iltaoppikoulun ja lukion. Elämään mahtui myös ulkomaanjaksoja: 1,5 kuukauden työrupeama Saksassa ja työ Etiopiassa vuosina 1981-2004.
Nyt Liisa asuu miehensä Matin kanssa Sulkavan kirkonkylällä puutalossa, jonka rinnetontille mahtuu perunamaa ja kasvimaa, omena- ja luumupuita, kolmisenkymmentä karviais- ja herukkapensasta sekä iso vatukko. Pikku apinoiden sijaan pihalla vilistää oravia ja monenlaisia lintuja. Niitä Leinoset eivät aja pois.
– Linnut ovat meidän puutarhan hoitajia, keräävät hyönteiset pois pensaista, Matti Leinonen sanoo.
Lue koko juttu torstaina 19.10.2017 ilmestyneestä Sulkava-lehdestä!
