Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Tilaa lehti ja digitunnus
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Partiossa on kivaa

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 14.9.2017

Matleena Piiroinen ja Sanni Tolvanen ovat innokkaita partiolaisia. Pienestä saakka mukana olleiden tyttöjen mielestä parasta ovat leirit ja kaverit.

– Äidin mukana tulin ensimmäisen kerran partioon, kertoo Sanni.
– Niin minäkin, äiti on innokas partiolainen ja sitä kautta tulin mukaan, komppaa Matleena.

Sudenpennuista saakka mukana olleet tytöt tykkäävät ennen kaikkea leireistä ja yhdessä olosta.
– Viikkotoiminnassa tapaa mutakin partiolaisia, joka on kivaa, kertoo Sanni.
– Ja täällä oppii paljon tärkeitä taitoja, sanoo Matleena.
Nyt he ovat vartiolaisia eli he vetävät omaa ryhmää nuoremmille partiolaisille. Oman ikäryhmänsä eli chilien kanssa,  kanssa tytöt kokoontuvat kerran viikossa. Tällä kertaa he suunnittelevat syksyn toimintaa.
– Ainakin leirille on päästävä ja ruokaa on laitettava, on ryhmän yhteinen mielipide.

Partiolaiset kokoontuvat viikoittain lippukuntansa kokoontumispaikassa eli partiokololla. Niin kuin nytkin. Näissä kokoontumisissa tehdään oman ikäkauden aktiviteetteja, joissa opitaan luonto- ja retkitaitoja, kädentaitoja, ryhmässä toimimista, toimeliaisuutta sekä vastuun kantamista. Taidot ja tehtävät kasvavat vähitellen kun ikää tulee lisää.

Lue lisää 14.9. ilmestyneestä Sulkava-lehdestä

Avainsanatkolo linnavuorentähyilijät matleena partio partiolaiset sanni sudarit sudenpennut Sulkava vartiolaiset
Facebook
Edellinen julkaisu

Kolme kunnanjohtajaehdokasta haastatteluun

Seuraava julkaisu

Hurjastelu tuo turvattomuutta Sulkavalla

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Päätoimittaja Aleksi Keränen on kuollut
  • Sininen mansardikattoinen puutalo
  • Ollinpolun matkakotiin tulossa monipuolista toimintaa
  • Isoäiti ryöstettiin Alanteentiellä
  • Sulkavan vankilan entinen vanki rakensi elämänsä uudelleen
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Uusi NYT-yrittäjä tarjoaa hierontoja Sulkavalla
  • Kunnianloukkauksesta sakkoja
  • Suurin unelma saavutettu
  • Sulkavan innokkain tapahtumakävijä

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus Digi- ja Paperilehti 10,00 € sis. alv. 10% / kuukausi
  • Kestotilaus Digilehti 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Verkkolaskuosoite/OVT-tunnus: 003701672298
Operaattori: Maventa
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Ukraina-keräys Lohilahdella 16.1.2026
  • Pääkirjoitus: Lukijamatkalle Pärnuun! 15.1.2026
  • Lukijoilta: Musiikin ja muiden taiteiden merkitys suomalaisuuteen ja suomalaiseen juhlakulttuuriin 15.1.2026
  • Kunnianloukkauksesta sakkoja 13.1.2026
  • Hallinto-oikeus kumosi karhun poikkeuslupapäätökset 13.1.2026

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös