Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Tilaa lehti ja digitunnus
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Työelämäpalkinto Järvi-Saimaan Palveluille

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 27.4.2017

Työhurjuutta, rohkeasti yhdessä. Tällä reseptillä Järvi-Saimaan Palvelut Oy on valittu yhdeksi vuoden 2017 työelämäpalkinnon saajaksi ja yhdeksän finalistin joukkoon.  Kaikkiaan kisaan osallistui 99 työyhteisöä.

– Meillä on henkilöstöllä hyvä tekemisen meininki ja henki. Ajateltiin, että ollaan niin hyviä, että voisimme kisassa pärjätä, arvioi kehitysjohtaja Simo Kaksonen työyhteisöään maaliskuussa, jolloin Sitran ja STM:n virkamiehet olivat käyneet tutustumassa työyhteisön toimintaan.

Vuoden työelämäpalkinnosta kisattiin Sitran ja sosiaali- ja terveysministeriön valtakunnallisessa kilpailussa ja Sitra on nyt valinnut Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n yhdeksi vuoden 2017 työelämäpalkinnon saajaksi. Työelämäpalkinnon teemana oli tänä vuonna tahdonvoima. Tahdonvoimaa tarvitaan, jotta työyhteisöt löytävät parhaat tavat toimia.

Tunnustuspalkinnon arvon on 10 000-15 000 euroa. Yleisöäänestyksen voittaja saa vielä lisäksi 10 000 euroa.

Lue lisää Sulkava-lehdestä to 27.4.

Avainsanatjärvi-saimaan palvelut simo kaksonen työelämäpalkinto
Facebook
Edellinen julkaisu

Elinvoimaseminaarissa haettiin yhteistyökuvioita

Seuraava julkaisu

Kirkkoherran valinta käynnissä

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Raiskauksista tuomittu tyytyi tuomioonsa
  • Kuuluisa sulkavalainen nimismies
  • Palkankorotuksia seurakunnan ylimmälle johdolle
  • Ympäristöystävällistä metsän harvennusta pienellä metsäkoneella
  • SV-Element pääsi yrityssaneeraukseen
  • Elinvoimakoordinaattoriksi 40 hakijaa
  • Tiiterontuvan johtajan intohimona kehittäminen
  • Hevoset osana elämää lapsuudesta asti
  • Touhula täytti 50 vuotta
  • Sulkavan tapahtumakalenteri

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus Digi- ja Paperilehti 10,00 € sis. alv. 10% / kuukausi
  • Kestotilaus Digilehti 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Verkkolaskuosoite/OVT-tunnus: 003701672298
Operaattori: Maventa
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Tekoäly työkaveriksi markkinointiin 16.3.2026
  • Katkoksia Sulkavan televisiolähetyksiin 13.3.2026
  • Kiipeilyhanke sai rahoituksen 13.3.2026
  • Omista koulumuistoista syntyi omakustannekirja 11.3.2026
  • Elinvoimakoordinaattori valittiin 11.3.2026

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös